torstai 13. huhtikuuta 2017

Temppukoulutus aktivoi kissaa: Kissan motivointi

Temppukoulutus on hyvä aktivointimuoto, eikä kissan kouluttaminen ole laisinkaan niin vaikeaa kuin voisi luulla. 

Kirjoitus on julkaistu alun perin Kissaposti-lehdessä 1/2017. 

Elmo-kissa suorittaa tehtävää keskittyneesti ja motivoituneesti.
Meneillään on ylävitoset ja makupalan arvoinen suoritus!

Monet ajattelevat kissaa mukavuudenhaluisena ja laiskana sohvanlämmittäjänä, joka nukkuu suurimman osan vuorokaudesta, eikä kaipaa virikkeitä. Luonnostaan kissa on kuitenkin aktiivinen saalistaja, joka tarvitsee monipuolista ja sen luontaista saalistuskäyttäytymistä mukailevaa aktiviteettia voidakseen hyvin. Valloillaan tuntuu olevan myös käsitys, jonka mukaan kissaa ei kiinnosta oppia, tehdä mitään yhdessä ihmisen kanssa tai ettei sitä voisi kouluttaa. Kissa on kuitenkin oppivainen eläin, jonka lajityypillinen toiminta perustuu suurilta osin opittuun käyttäytymiseen, ja jolle voi opettaa paljon erilaisia asioita myös ihmisen toimesta.

Käsitys kissasta yhteistyökyvyttömänä ja -haluttomana eläimenä on siis virheellinen ja perustuneekin usein siihen, etteivät ihmiset ole löytäneet toimivia motivaattoreita kissoilleen. Puhutaan siis palkkiosta, eli asiasta jonka kissa kokee siinä määrin merkitykselliseksi, että se jaksaa nähdä vaivaa sen saavuttamiseksi. Mikäli toivotusta käyttäytymisestä seuraava palkkio ja sen tavoittelemisen mielekkyyden aikaansaama motivaatio eivät ole kohdillaan, voi olla varma, ettei kissaa kiinnosta liikauttaa viiksikarvaansakaan. Kissan temppukoulutus, eli erilaisten temppujen ja taitojen opettaminen on kuitenkin muiden aktivointimenetelmien kuten turvallisen ulkoilun ja leikkimisen ohella oiva tapa aktivoida kissaa, joten oikeanlaisen motivaattorin etsiminen on lopulta kaiken nähdyn vaivan väärti.

Teppo Taikatohvelin tassu on aikeissa nousta iloiseen tervehdykseen.

 

Mikä kissaa motivoi?


Millä tavalla kissan motivointia ja motivaattoreita sitten tulisi lähestyä? On täysin yksilöllistä ja kissakohtaista, mikä kutakin kissaa motivoi, joten mitään yleispätevää ohejistusta kissaa motivoivien palkkioiden laatuun ei voi antaa. Selviääkin siis vain ja ainoastaan kokeilemalla, mikä motivoi parhaiten juuri omaa kissaa. Yleisellä tasolla voitaneen kuitenkin miettiä millaiset asiat kissa lajityypillisesti kokee palkitsevina ja täten kaventaa hieman niiden vaihtoehtojen määrää, joita oman kissansa kanssa kokeilla.

Saalistuskäyttäytyminen ja saalistusketjun ja sen eri osa-alueiden toteuttaminen on kissalle äärimmäisen palkitsevaa. Saalistusprosessi itsessään tuottaa kissalle suurta mielihyvää riippumatta siitä, johtaako saalistusketju onnistuneeseen lopputulokseen eli saaliin kiinnisaamiseen ja syömiseen, vai ei. Yksi mahdollinen kissaa motivoiva palkkio voikin siis olla pieni kissan saalistusketjua tai sen osaa imitoiva leikkituokio jokaisen onnistuneen temppusuorituksen päätteeksi.

Hiski-kissa suorittamassa ”kädet ylös, olette pidätetty” -temppua.

Ruoka puolestaan lienee kissalle yksi suurimmista yksittäisistä resursseista, onhan syöminen yksi kissan, kuten monen muunkin elollisen, perustavanlaatuisista elinehdoista. Ruoka voikin siis toimia – ja monilla kissoilla toimiikin – suurena motivaattorina suorittaa ja oppia temppuja. Kissa näkee lajityypillisesti paljon vaivaa ruokansa eteen, eikä ruuan tarvitse kesylle lemmikkikissallekaan tulla kuin Manulle illallisen. Kissa käyttääkin mielellään hoksottimiaan ja aistejaan ruuan hankkimiseen ja temppukoulutus voikin olla yksi keino saada kissa tekemään töitä ruokansa eteen.

Vaikka kissa olisikin sitä tyyppiä joka motivoituu ruuasta, ei mikä tahansa ruoka välttämättä riitä motivoimaan kissaa pidemmällä tähtäimellä. Siksi onkin hyvä varata tempputuokioita varten hitunen jotain spesiaaliherkkua, jota kissan ruokakupista ei normaalisti löydy ja vaihdella palkkiona käytettävän ruuan laatua tarpeen mukaan, jotta se säilyttää tenhonsa.

Toisin kuin villit esi-isänsä, kesykissat ovat sosiaalisia eläimiä, jotka nauttivat kosketuksesta. Joillekin innokkaille temppukissoille siis saattaa pelkkä silityskin riittää palkkioksi.

Kun sopiva motivaattori on löytynyt, voidaan varsinainen temppukoulutus aloittaa. Temppukoulutusta aloitellessa on hyvä tiedostaa, että aivan itsestään kissan motivaatio ei säily, ellei sen ylläpitoa oteta koulutustilanteissa huomioon.

Hupsista, keskittymiskyky saattaa välillä vähän herpaantua. Ohjaajan käden pureskelusta ei heru bonuspisteitä Juju-kissalle.

Miten ylläpitää motivaatiota?


Kaiken kissan kouluttamisen tulee tapahtua täysin kissan ehdoilla ja perustua positiivisiin menetelmiin. Positiivisessa vahvistamisessa kissa palkitaan toivotusta käyttäytymisestä, mutta ei-toivotusta ei rangaista, vaan se jätetään kokonaan huomiotta. Eläintä tarkkailemalla oppii erottamaan sen eri tunnetiloja, kuten sitä mistä se pitää ja mikä sitä motivoi, kuin myös ennakoimaan, milloin se alkaa väsyä ja turhautua.

Etenkin temppukoultuksen alkuvaiheessa on hyvä pyrkiä pitämään tempputuokiot riittävän lyhyinä niin, ettei eläin ehdi turhautua ja kyllästyä niihin. On motivaation säilymisen kannalta parempi lopettaa silloin kun kissa vielä suorittaa innoissaan, kun vasta sen poistuttua kyllästyneenä paikalta. Jokainen mielenkiinnon menettämiseen johtava väsähtäminen syö kissan motivaatiota temppuiluun ja mitä useampi peräkkäinen kyllästyminen ja väsyminen on takana, sitä todennäköisemmin kissa heittää seuraavalla kerralla hanskat tiskiin ennen kuin tempputuokio on ehtinyt alkaakaan.

Vaikka kissan turhautumista ja väsymistä kannattaneekin koulutuksen alkuvaiheessa välttää, ei sitä kuitenkaan tarvitse tehdä loputtomiin. Mitä enemmän kissan taidot ja kokemus karttuvat, sitä paremmiksi sen keskittymiskyky ja niin kutsuttu toistonkestävyys, eli kyky kestää useampia opeteltavan tempun peräkkäisiä toistoja ja mahdollisten epäonnistumisten aikaansaamaa turhautumista kasvavat.

Mitä seuraavaksi? Juju-kissa seuraa tarkkaavaisena ohjaajansa liikkeitä.

Mikäli tuntuu ettei kissa opi tai ymmärrä mitä siltä halutaan, on usein tarpeen tarkistaa kriteeri, eli tempulle asetettu vaatimustaso ja se, vastaako se kissan sen hetkistä osaamistasoa. Olen itsekin tehnyt sen virheen, että olen vaatinut kissalta liikaa liian pian, jolloin se ei ole ymmärtänyt mitä siltä halutaan. Tilanteen aiheuttaman valtavan turhautumisen vuoksi se onkin menettänyt mielenkiintonsa koko asiaan ja poistunut häntäänsä nakellen paikalta. Mikäli oman toimintansa osuutta yhtälössä ei ymmärrä, on helppo laittaa kaikki sen syyksi ”ettei kissaa kiinnosta”, jolloin peli on jo aikalailla menetetty.

Kissan motivaation ylläpitoa onkin siis kriteerin, eli vaatimustason asettaminen realistiselle tasolle ja sheippaaminen, eli opeteltavan tempun pilkkominen niin pieniin osiin, että kissan on mahdollista oivaltaa askel kerrallaan, millaisesta toiminnasta se palkitaan. Kun omaa rooliaan kouluttajana osaa näiltä osin tarkastella realistisesti ja kriittisestikin, ovat kaikki onnistuneen temppukoulutuksen edellytykset kunnossa.

Suomen Agility Kissat SAGIK ry kannustaa kissan monipuoliseen aktivointiin. Lue lisää: agilitykissat.com/


Kirjoitus on luettavissa kokonaisuudessaan myös täällä.
 
KUVAT ESSI LATTO

perjantai 31. maaliskuuta 2017

Ajatuksia vieteistä: Synnynnäisen ja opitun käyttäytymisen erot

Olen pohtinut viime aikoina paljon viettejä käsitteenä ja sitä, millaista toimintaa sillä tarkoitetaan. Vietin määritelmä lienee alun perin tarkoittanut geenien sanelemia automaattisia toimintamalleja, jollaisia esimerkiksi kissojen ja koirien saalistuskäyttäytymisen on nähty olevan. Tämä käsitys lienee edellä mainittujen toimintamallien osalta kumottu jo vuosikymmeniä sitten, mutta edelleen eläinten koulutuspuheissa ja -kirjoituksissa viljellään saalistus- ja riistaviettien kaltaisia käsitteitä. 

Eläinkunnassa toki tavataan myös täysin geenien sanelemia toimintamalleja (esimerkiksi jotkut lintujen poikasiinsa kohdistamat toimintamallit), jotka täyttävät vietti-käsitteen määritelmän. Vietti-käsite on siis edelleen olemassa ja validi, mutta esimerkiksi koirien ja kissojen saalistuskäyttäytymisestä puhuttaessa tiedemaailma on hylännyt sen käytön jo aikapäiviä sitten, mutta miksi?

Koska kissoilla puhutaan yleisesti ottaen olevan voimakas "saalistusvietti", koen tarpeelliseksi pohtia asiaa myös täällä blogin puolella. Käytän kissanäkökulman vuoksi kirjoituksessani esimerkkinä nimenomaan saalistuskäyttäytymistä, joka nähtäneen yhtenä voimakkaimmista kissan käyttäytymistä ja toimintaa määrittelevistä tekijöistä.

Korostan, etten ole ammatiltani eläintenkouluttaja, enkä käyttäytymistieteilijä. Kyseessä ovat siis täysin omat (joskin asiantuntijoiden teksteihin perustuvat) maallikkopohdintani, eivät absoluuttiset faktat.


Minulle on ollut itselleni henkilökohtaisesti hankala hahmottaa, miten täysin automaattiselta vaikuttavat toimintamallit (esimerkiksi tietyn aistiärsykkeen eläimessä laukaisema toiminta) eivät muka olisi viettejä ja aiheesta esimerkiksi Helena Telkänrannan Millaista on olla eläin? -kirjasta luettuani minun piti palata aihetta käsittelevään kappaleeseen useaan kertaan, enkä senkään jälkeen voinut sanoa ymmärtäneeni täydellisesti, missä menee geenien saneleman ja opitun käyttäytymisen välinen raja.

Kissanpentu vaanii saalista aluskasvillisuuden kätköissä

Kunnes aloitin pitkän tauon jälkeen sulkapallopeliharrastukseni uudelleen ja sain ahaa-elämyksen oman toimintani kautta:


Olen sulkapallon pelaamisen myötä opettanut kroppani reagoimaan tiettyihin asioihin niin, että ne ovat niin syvällä lihasmuistissani, että tulevat automaattisesti ennen kuin ehdin tietoisesti tajutakaan asiaa. Eli esimerkiksi nytkähdän automaattisesti "pallon perään" kun vastapelaaja kohottaa mailan ja syöttää, riippumatta siitä, osuuko hän palloon singauttaen sen minua kohti, vai ei. 

Vaikka toiminta sillä hetkellä tuntuu olevan refleksinomaista ja automaattista, se on kuitenkin täysin opittua, ei synnynnäistä. Tottakai ne, joilla on synnynnäisenä ominaisuutena nopeat refleksit ja luontainen kiinnostus ja motivaatio "pallon perässä juoksemiseen" ovat todennäköisesti parhaimpia sulkapallon pelaajia, mutta heidänkin täytyy harjoitella ja opettaa kroppansa reagoimaan tiettyihin ärsykkeisiin tietyllä tavalla, jotta pelaaminen onnistuu. 

Samasta asiasta lienee pohjimmiltaan kyse, kun puhutaan siitä, mikä osa esimerkiksi koiran tai kissan saalistuskäyttäytymisestä on synnynnäistä ja mikä taas opittua. Niinpä voitaneenkin tulla lopputulokseen, että kaavamaiselta ja automaattiselta vaikuttava käyttäytyminen voi olla täysin opittua, eikä geenien sanelemaa "viettikäyttäytymistä". Geenit siis määräävät taipumuksen, kaikki muu opitaan.

Käytännössä synnynnäisten taipumusten merkitys saalistuskäyttäytymisen oppimiseen ja ärsykkeen aiheuttaman reaktion voimakkuuteen lienee se, millaiset asiat eläin kokee ympäristössään mielenkiintoisina, millaista toimintaa ympäristö ruokkii ja millaisen toiminnan oppimiseen synnynnäiset taipumukset ohjaavat.

Kissa vaanii saalista nurmikon kätköissä

 

Synnynnäiset taipumukset opitun käyttäytymisen lähtökohtana


Sellainen eläin jolla ei ole synnynnäistä kiinnostusta esimerkiksi saalistamiseen, ei lähtökohtaisesti koe saalistuskäyttäytymisen oppimiseen johtavia ympäristöstä tulevia aistiärsykkeitä (kuten nenän edestä lentoon pyrähtävää lintua tai silmien ohi viipottavaa oravaa) mielenkiintoisina, jolloin se ei myöskään reagoi niihin, eikä täten tule oppineeksi saalistukseen liittyviä toimintamalleja. Mitä voimakkaampi synnynnäinen saalistustaipumus, sitä pienempiin ärsykkeisiin eläin reagoi, ja sitä paremmat mahdollisuudet sillä on oppia asianmukaiset saalistustavat.

Mitä enemmän ympäristöstä tulee ärsykkeitä joihin eläin reagoi, sitä useampia oppimisprosessille tärkeitä toistoja siitä seuraa ja sitä syvemmälle lihasmuistiin tietyt toimintamallit iskostuvat. Ja mitä syvemmällä lihasmuistissa jokin asia on, sitä automaattisemmin ärsykkeen aiheuttama reaktio syntyy ja sitä todennäköisemmin keho tulevaisuudessa reagoi opitulla tavalla jo ennen kuin tietoinen ajattelu on ehtinyt hypätä mukaan kärryille.

Siitä huolimatta, että toiminta juuri sillä hetkellä vaikuttaa automaattiselta, ja toisaalta myös onkin sitä, on kyseessä aivan täysin opittu käytösmalli, jossa keho ja lihakset ovat oppineet toimimaan tietyllä tavalla. Samasta asiasta on kyse silloin, kun pianisti opettelee uutta kappaletta. Kun treenikertoja on takana tarpeeksi monta, tuntuu kuin sormet kiitäisivät tismalleen oikeille koskettimille kuin itsestään, vaikka silmät kiinni. Kyse ei tässäkään tapauksessa ole siitä, että joku olisi sattunut syntymään valmiina huippupianistina, vaan siitä, että pianisi iskostaa harjoittelun avulla lihasmuistiinsa tietyt liikkeet ja kun ne ovat kunnolla lihasmuistissa, niiden toistaminen onnistuu vaikka unissaan.

Ihmisen silmiin eläimen saalistuskäyttäytymiseen liittyvät toimintamallit saattavat näyttää syntyvän "tyhjästä", sillä sen oppiminen ja vahvistuminen eivät välttämättä vaadi ihmisen tietoista panostusta. Kyseessä kun on itse itseään vahvistava toiminta, jonka eläin kokee itsessään äärimmäisen palkitsevana. Eläin on siis voinut varhaispentuaikanaan emonsa opastamana ja myöhemmin elinympäristönsä mahdollistamana oppia saalistamaan ihmisen "selän takana", jolloin koko saalistusketjun toteuttaminen on helppo laittaa geenien saneleman automaattisen ja kaavamaisen "viettitoiminnan" piikkiin.

Kuvat: 
Rihaij / pixabay.com
Jennifer Barnard / Wikimedia Commons

Lähteet:

Helena Telkänranta: Millaista on olla eläin?
Alas Poor Darwin: Arguments Against Evolutionary Psychology

maanantai 20. helmikuuta 2017

Kissan raakaruokinnan lautasmalli

Blogihiljaisuus venähtikin ennätyspitkäksi, mutta tässäpä tulee nyt sitten kaikessa ytimekkyydessään sellainen postaus, joka lieneekin kaiken odottamisen arvoinen.

Me nimittäin Viiruvarpaat-blogin Millan kanssa yhdistimme voimamme ja teimme selkeän infografiikan siitä, mitä kaikkea kissa ravinnostaan tarvitsee ja mistä kaikesta se tarvitsemansa saa.

Eli info-opas kissan raakaruokinnan lautasmalliin, olkaa hyvä!

Infografiikan löydät isommassa koossa täältä 
ja Viiruvarpaiden blogikirjoituksen infografiikasta täältä.


Infografiikan tekstit: 
Milla Ahola
biologi
viiruvarpaat.blogspot.fi

Grafiikat:
Sari Toivola
graafinen suunnittelija
kissantassutblogi.blogspot.fi

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Kissavuoden 2016 kohokohdat

Tiedetään, valtaosa näistä katsauksista menneeseen vuoteen on tehty jo monta viikkoa sitten. Mutta koska minulla oli vasta nyt hetki aikaa istua kirjoittamaan ja vuosi 2016 oli monella tapaa merkityksellinen kissavuosi, on minun luotava tässä kohtaa vielä kerran katse menneisyyteen, jotta sen voi taas suunnata tulevaan. Keräsinkin tähän vuoden ensimmäiseen kirjoitukseen top 3 -listan mielestäni merkittävimmistä kissatapauksista vuodelta 2016.


Kissa katsoo sivulle

1. Kissojen geenitutkimus


Hannes Lohen tutkimusryhmä julkaisi elo-syyskuun vaihteessa 2016 valtakunnallisen kissojen terveys- ja käyttäytymiskyselytutkimuksensa tuloksia. Siitä huolimatta, että tutkimus oli ymmärrettävistä syistä painottunut rotukissoihin ja maatiaiskissojen oli tarkoitus toimia vain rotukissojen vertailuryhmänä, voidaan tutkimustulosten perusteella tehdä jonkinlaisia suuntaa-antavia päätelmiä myös maatiaiskissojen terveydentilasta.

Lopputulemana voitaneen todeta, että vaikka sairauksien ilmenemisen ja perinnöllisyyden välistä yhteyttä ei maatiaiskissojen kohdalla voidakaan nähdä (toisin kuin rotukissoilla, joiden perinnöllisten sairauksien kartoittamiseen ja niihin liittyvien geenien paikallistamiseen tutkimus kaiketi ensisijaisesti tähtäsikin), niin tutkimustulokset heijastelevat mielestäni maatiaiskissojen tämänhetkistä terveystilannetta ja antaa meille tietoa siitä, mitä voisimme tehdä toisin, jotta maatiaisemme voisivat tulevaisuudessa paremmin.

Esimerkiksi sisäloiset olivat kyselytutkimuksen mukaan maatiaisilla reilusti yleisempiä kuin rotukissoilla. Hannes Lohi onkin Helsingin Sanomien haastattelussa todennut, että syynä saattaa olla se, että valvomaton ulkoilu ja luonnonvaraisten eläinten saalistamien ovat maatiaiskissojen kohdalla reilusti rotukissoja yleisempää ja yksi mahdollinen (ja ehkä todennäköinenkin) syy sisäloisten yleisyyteen rotukissoihin verrattuna.

Kyselytutkimuksessa selvisi myös joitain kissarotujen ja kotikissojen käyttäytymispiirteisiin liittyviä tekijöitä, joskin tämä kyselytutkimus on käyttäytymisen osalta vasta alustava. Ryhmällä onkin suunnitteilla kissojen käyttäytymistä käsittelevä erillinen kyselytutkimus, jonka etenemistä jäänkin innolla odottamaan.

"Ryhmä on kuitenkin saanut tähän asti keräämänsä tiedon perustella viitteitä esimerkiksi siitä, että pentuajan tapahtumat vaikuttavat yksilön käyttäytymiseen ja hyvinvointiin myöhemmissä elämänvaiheissa."


Ryhmä on kuitenkin saanut tähän asti keräämänsä tiedon perustella viitteitä esimerkiksi siitä, että pentuajan tapahtumat vaikuttavat yksilön käyttäytymiseen ja hyvinvointiin myöhemmissä elämänvaiheissa. Lohi puhui samaisessa Helsingin Sanomien haastattelussa esimerkiksi siitä, kuinka vieroitusikää myöhäistämällä voitaisiin saada nykyistä tasapainoisempia ja paremmin voivia kissoja.

Kissa istuu sohvalla ja katsoo kameraan


Vaikka Lohen ryhmän kissatutkimuksessa on painotettu rotukissoja ja niiden perinnöllisten sairauksien kartoittamista, jo tämä lyhyt ja pintapuolinen katsaukseni osoittanee, etteivät tulokset ole missään nimessä yhdentekeviä kotikissojenkaan osalta.Yksi maininnan arvoinen juttu onkin, että kyselyyn osallistuneista 8 175 kissasta huikeat 1 500 oli kotikissoja! Aivan tajuton määrä jos jonkinlaista kotikissaa ja maatiaista, mikä osoittaakin sen, että kissojen terveydestä ja hyvinvoinnista kiinnostuneita ihmisiä löytyy myös meistä kotikissojen omistajista!

Kyselytutkimus on ollut ainutlaatuinen, uraauurtava ja täysin omaa luokkaansa, mitä tulee suomalaisten kissojen terveydentilan tutkimiseen ylipäätään. On kissarotujen ja rotukissakasvatuksen tulevaisuuden kannalta ensisijaisen tärkeää saada tieteellisesti validia tietoa kissarotujen terveydestä. Sellaiset terveystutkimukset jotka ovat koirien kohdalla olleet lähes itsestäänselvää rutiinia jo pitkään, ovat kaiketi pikkuhiljaa nostaneet päätään myös kissamaailmassa. Kukaan tai mikään ei ole turvassa perinnöllisiltä sairauksilta, eikä tutkimattomuus tee kenestäkään automaattisesti tervettä. Onkin siis aivan loistavaa, että tiede antaa meille koko ajan enemmän ja parempia työkaluja kissojemme terveydentilan tutkimiseksi, parantamiseksi ja ylläpitämiseksi.

"Hannes Lohi on muuten sanonut, että heidän kyselytutkimuksensa tulokset ovat kaikkinensa saatavilla ja hyödynnettävissä, myös kotikissojen osalta."


Tutkimustulokset olivat mielenkiintoiset myös maatiaiskissanäkökulmasta ja uskon, että mahdollisella erillisellä käyttäytymiskyselytutkimuksella tulee olemaan entistäkin suurempi merkitys rotukissojen lisäksi myös maatiaisille. Esimerkiksi 12-viikon luovutusiän oikeellisuudesta on ollut käytännössä mahdoton löytää minkäänlaista tieteellistä tutkimusta, koska sitä ei kaiketi ole tehty. Elättelenkin siis varovaisen optimistisia toiveita, että Lohen tutkimusryhmän käyttäytymiskyselytutkimuksen myötä saisimme konkreettista ja objektiivista tietoa siitä, minkälaisella pentuajan hoidolla ja huolenpidolla saadaan aikaan ne kaikkein tasapainoisimmat ja hyvinvoivimmat kissat.

Hannes Lohi on muuten sanonut, että heidän kyselytutkimuksensa tulokset ovat kaikkinensa saatavilla ja hyödynnettävissä, myös kotikissojen osalta, ja pohdinkin, miten voisimme hyödyntää näitä tutkimustuloksia nimenomaan kotikissojen osalta nyt alkaneena vuonna 2017? On nimittäin lottovoitto, että olemme saaneet näin paljon tieteellisesti validia tietoa kotikissojemme terveydentilasta ja olisi sääli, jos kaikki tämä tieto valuisi käytännön tasolla hukkaan.

Kissa hyllyn päällä


2. Maatiaiskissa oli vuoden maatiainen 2016


Maatiainen ry antoi maatiaiskissalle Vuoden maatiainen 2016 -tittelin, joka aiheutti alkuvuodesta aktiivista keskustelua. Kirjoitinpa aiheesta itsekin blogipostauksen jos toisenkin. Oli mielestäni äärettömän suuri kunnianosoitus nimetä maatiaiskissa vuoden maatiaiseksi suomenlampaiden ja maatiaiskanojen joukkoon, sillä yleisesti ottaen se, mitä pidämme hienona muiden alkuperäislajien kohdalla, on jostain kumman syystä saanut kissojen kohdalla monen ihmisen mielestä negatiivisen sävyn. Maatiainen ry puhui Vuoden maatiainen -titteliä koskevassa tiedotteessaan maatiaiskissojen suojeluohjelmasta ja jo kiirehti johtavan rotukissajärjestömme jäsenlehden päätoimittajakin lausumaan, ettei maatiaiskissa ole sukupuuttoon kuolemassa ja antoi ymmärtää, että suojeluohjelmalle ei olisi mitään tarvetta.

"Oli mielestäni äärettömän suuri kunnianosoitus nimetä maatiaiskissa vuoden maatiaiseksi suomenlampaiden ja maatiaiskanojen joukkoon."


Jäin lopulta siihen käsitykseen, ettei kukaan ole ottanut koppia Maatiainen ry:n peräänkuuluttamasta maatiaiskissan suojeluohjelma-ajatuksesta, vaikka tarvetta kiistatta olisikin. Ai miksi en itse lähtenyt sellaista perustamaan? Vastaus on yksinkertaisesti siinä, ettei minulla ole riittävää tietoa, taitoa tai ammattitaitoa asianmukaisen suojeluohjelman laatimiseen, vaan siihen tarvittaisiin tueksi moniammatillinen asiantuntijaryhmä ja riittävästi käytännön toteutukseen sitoutuneita tavan tallaajia, jotta suojeluohjelma voitaisiin oikeasti toteuttaa toimivalla ja kestävällä tavalla.

Olen kuitenkin jo pitkään haaveillut kotikissojen äänenkannattajana toimivan yhdistyksen perustamisesta ja mikäli asiat vain suinkin loksahtavat paikoilleen, niin vuosi 2017 voisi olla täydellinen aika toteuttaa tämä haave!

Kissa sohvalla, katsoo ylöspäin


3. Pikku Kakkosen Kissat-sarja


Pikku Kakkosessa on saattanut syksyn ja talven aikana vilahtaa erilaisia kissoja erilaisissa arjen askareissaan. Myös meidän Kissantassuilla oli oma jaksonsa (jakso 4), mutta se ei ole syy, miksi otin sen mukaan vuoden 2016 merkittävimpien kissa-aiheiden listalle. Syy on nimittäin paljon yhteiskunnallisempi.

On nimittäin loistavaa, että yleisradiomme päätti tehdä sellaisen kotimaisen lastenohjelmatuotannon, jonka tarkoituksena on tuoda kissat yksilöinä esille, kukin omana persoonanaan. Tämä ajatus sarjan toteutuksen taustalla kiehtoikin minua alusta asti.

On myös ehdottoman positiivista, että tällainen sarja tehtiin nimenomaan tämän päivän lapsille, tulevaisuuden aikuisille. Lastenohjelmilla saattaa nimittäin olla vaikutusta lasten asenteisiin, eläinten kohteluun ja siihen, millaisia arvoja he siirtävät tulevaisuudessa omille lapsilleen

"Kasvatuksellisesti Kissat-ohjelmasarjan merkitystä kissan aseman ja maineen parantajana ei voi vähätellä."


Olen huomannut, että vanhojen "näin on aina tehty" -jäärien päitä voi olla mahdoton kääntää, mitä tulee esimerkiksi kissojen ulkoilutapoihin, leikkaamiseen, rokotuksiin tai madotuksiin, mutta lapsille voi sen sijaan hyvinkin antaa eväitä oman maailman- ja elämänkatsomuksen muodostamiseen ja pyrkiä vaikuttamaan siihen, tuleeko hänen elinpiirinsä koostumaan vain hänestä itsestään ja toisista ihmisistä, vai ulottuuko hänen huolenpitonsa, hoivansa ja rakkautensa koskemaan myös muita elollisia.

Kasvatuksellisesti Kissat-ohjelmasarjan merkitystä kissan aseman ja maineen parantajana ei voi vähätellä. Eihän meillä tietenkään ole mitään konkreettisesti mitattavaa dataa siitä, miten tämä ohjelma todellisuudessa vaikuttaa pitkällä tähtäimellä kissojen hyvinvointiin, mutta uskon, että tämän kaltainen kasvatuksellisista lähtökohdista tapahtuva valistus voi olla yksi merkittävimmistä avaimista kissojen ja ylipäätään eläinten hyvinvoinnin lisääntymiseen, jos ei mainittavissa määrin vielä vuonna 2017, niin toivon mukaan vuonna 2027!

Kissa tekee temppua sohvalla


Millaisia kissasuunnitelmia teillä on vuodelle 2017? Uusia kissatulokkaita etsinnässä, näyttelykäyntejä vai perätin jonkin uuden kissaharrastukseb aloittaminen? Tosin, eipä sitä elämää tarvitse aina niin pitkälle suunnitella, sillä kyllä jokainen päivä yhdessä kissaystävien kanssa on jo itsessään silkkaa juhlaa, vai mitä? :)


Ps. Omia henkilökohtaisia kissasaavutuksiani vuonna 2016 olivat:

  •  Sellaisen kissaystävällisen joulukasvin löytäminen, joka pysyy allekirjoittaneenkin vajaavaisella viherpeukalolla hengissä (joulukaktus)

  •  Olin loppuvuodesta elämäni ensimmäistä kertaa tuomarin assistenttina kissanäyttelyssä. Oli avartava kokemus, enkä mokaillut pahasti.


KUVAT: ESSI L.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Hyvän joulun toivotus

Teppo Taikatohvelin saattelemana hiljennymme joulun viettoon. Oikein ihanaa joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille Kissantassujen ystäville ja kiitos kuluneesta vuodesta!

Kissa istuu pöydällä ja katsoo kameraan, taustalla joulukaktus ja ympärillä lumihiutaleiden kuvia.

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Miten meni noin niin kuin omasta mielestä, Maikkari?

Mtv jakoi sivullaan viihdeuutisen "Kissa herätti jatkuvasti keskellä yötä - miehen kostovideolla miljoonayleisö" netissä kulovalkean tavoin leviävästä videosta, jossa mies säikäyttää nukkuvan kissansa muka kostoksi siitä, että kissa oli pitänyt omistajaansa hereillä aamuöisin. Ilmeisesti tämän videon siihen liittyvine kirjoituksineen on tarkoitus olla jotenkin hauska, mutta kun asiaa tarkastelee kissan näkökulmasta, niin se on kaikkea muuta kuin sitä.

Sen lisäksi, että nukkuvan kissan säikyttely on jo itsessään kyseenalaista, tässä videossa ja sitä koskevassa maikkarin "uutisoinnissa" mättää kaikki, otsikoinnista lähtien. Kissa kun ei todellakaan osaa yhdistää säikähdystään niihin aamuherätyksiin, joita sille videolla "kostetaan". Sille tuossa säikähdyksessä on kyse säikähdyksestä raakana tunnekokemuksena, jonka aiheuttajana on vielä kaikenlisäksi oma ihminen, johon kissan tulisi voida luottaa aina ja kaikissa tilanteissa.

Onkin yhdeltä valtakunnan suurimmista medioista täysin edesvastuutonta jakaa tällaisia mukahauskoja klippejä sellaisilla saatesanoilla, jotka:

a) liittävät kissoihin sellaisia ihmiselle tyypillisiä ominaisuuksia, joita niillä ei nykytiedon mukaan ole. Kissa kun ei kykene kostamaan, eikä täten myöskään ymmärrä siihen itseensä kohdistuvaa epämiellyttävää toimintaa kostoksi, tai kostoon ihmisen toimesta ladattuja syy-seuraussuhteita.

b) kannustavat ihmisiä kouluttamaan kissojaan rankaisemalla, mikä ei sekään ole tämänhetkisen tutkimustiedon valossa paras, saatika eläinystävällisin keino saada eläin oppimaan uutta.

c) jättävät tavan tallaajan siihen käsitykseen, että kissa herättää omistajansa aamuyöllä ihan vaan huvikseen ja silkkaa ilkeyttään, jolloin käytöksen taustalla olevat syyt kuten virikkeiden puute tai pahimmillaan jopa fyysinen sairaus (esimerkiksi kilpirauhasen liikatoiminta) saattavat jäädä tyystin selvittämättä.

Ymmärrän, että viihdeuutisen on tarkoitus huvittaa, viihdyttää ja antaa kevyttä vastapainoa "oikeille uutisille". Siitä huolimatta peräänkuulutan viihdetoimittajilta harkintaa sen suhteen, millaista viraalisisältöä he jakavat omalta osaltaan eteenpäin. Oheisen kaltaisilla näennäisen kevyillä ja hauskoilla pilapaloilla kun saattaa lopulta olla negatiivinen vaikutus siihen, miten kissoihin suhtaudutaan ja miten niitä kohdellaan ja sitä meistä kukaan tuskin haluaa?

torstai 1. joulukuuta 2016

Kissankynnen leikkaaja

Yksi nettimaailmassa kissojen ruokinnan ja ulkoilutottumusten ohella säännöllisin väliajoin toistuva puheenaihe on kissan kynsien leikkaus, sen tarpeellisuus ja mielekkyys. Asia herättää tunteita ja kirvoittaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. Aiheen ollessa jälleen pinnalla tuolla sosiaalisen median puolella, ajattelin kertoa hieman siitä, miksi minä leikkaan omien kissojeni kynsiä säännöllisesti. 

Nainen pitää kissaa sylissä ja leikkaa sen kynsiä


Lienee tarpeen selventää paria seikkaa,
ennen kuin aletaan puhua kynsien leikkuusta sen syvällisemmin, niin lienee:
  1. Kynsien leikkaus tarkoittaa siis sitä, että kynnestä leikataan sen terävä kärki pois. Kynsiä ei tule leikata niin että veri lentää, sillä se aiheuttaa kissalle kipua (tiedät itsekin varmaan miltä tuntuu kun kynsi lohkeaa ihan kunnolla... auts!).

  2. Kynsien leikkaaminen ei ole sama asia kuin käsittääkseni lähinnä Yhdysvalloissa harrastettava kynsien poisto. Ensin mainittu ei haittaa kissan liikkumista tai lajityypillistä käyttäytymistä millään tavalla, jälkimmäinen taas tarkoittaa käytännössä ensimmäisten varvasnivelten amputointia, joka sekä estää kissaa kiipeämästä, että merkkaamasta reviiriään ja huoltamasta kehoaan (kynsien terotus). Kynsien poisto myös käsittääkseni muuttaa jalkojen asentoa niin, että se rasittaa koko kissan kroppaa epäluonnollisella tavalla ja voi täten kipeyttää koko kissan. Tämä jälkimmäinen muista kuin terveydellisistä syistä tehtävänä operaationa on Suomessa laiton.
Eli kun puhumme kynsien leikkaamisesta, tarkoitamme kynnen terävän ja sirppimäisen kärjen lyhentämistä niiltä osin, joissa kissalla ei ole tuntoa. Tämä on verrattavissa omien kynsien leikkaamiseen tai esimerkiksi hevosen kavioiden vuolemiseen, eikä se aiheuta kissalle kipua tai hankaloita sen lajityypillisten käytösmallien toteuttamista.

Meillä kissojen kynnet leikataan säännöllisesti ja syitä on useita. Usein kuulee väitettävän, että kissojen kynsiä leikattaisiin lähinnä siksi, että halutaan varjella huonekaluja tai muuten vain tehdä ihmisen elämästä helpompaa. Tämä ei kuitenkaan pidä sellaisenaan paikkaansa, sillä myös ja ennenkaikkea kissalähtöisiäkin syitä on, joiden takia ainakin meillä pidetään kissojen kynsien kärjet lyhyehköinä.


Kissa makaa nuolemisenestokauluri päässä lehtikasan päällä

1. Tapaturmien ehkäisy


Kun kissojen kynsiä leikataan säännöllisesti, ne eivät saa tahattomastikaan (pahaa) vahinkoa aikaiseksi itselleen, lajitovereilleen tai talouden muille eläimille. Kissahan kykenee luonnostaan vetämään kynnet tassujensa sisälle, mutta varmasti järkikin kertoo, että mitä pidemmät kynnet, sen vaikeampaa niiden käyttöä on hallita ja säädellä. Ylipitkät kynnet ovat siis toisin sanoen käytännössä enemmän tai vähemmän esillä koko ajan, halusi kissa sitä tai ei.

Pitkät ja käyrät kynnet saattavat aiheuttaa vaaratilanteita myös kissalle itselleen, jäädessään helposti kiinni esimerkiksi mattoihin tai muihin tekstiileihin. Kynnen ei tarvitse jäädä kuin yhden kerran kunnolla kiinni mattoon vauhdin tiimellyksessä, niin jälki voi olla todella pahaa.

Meidän Teppo Taikatohvelimme onnistui tuossa jokunen vuosi sitten repäisemään kyntensä juurta myöten poikki ja tulehduttamaan kynsivallinsa siitä huolimatta, että kynsiä leikataan säännöllisesti. En todellakaan halua edes ajatella kuinka pahasti se olisi kyntensä repinyt, mikäli ne olisivat olleet leikkaamattomat.

Kissa on nuolemisenestokauluri päässä eläinlääkärin pöydällä

2. Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto


Mikäli kissan kynsiä ei leikata ja ne eivät pääse kulumaan muuten, on vaarana, että kynsi kasvaa kiinni polkuanturaan, aiheuttaen välittömän eläinlääkärikäynnin tarpeen ja itsestäänselvästi myös kohtuutonta ja turhaa kipua kissalle. Onkin siis ehdottomasti helpompi ja myös kissan kannalta parempi huoltaa kynsiä säännöllisesti ja ennaltaehkäisevästi, kuin ottaa riskiä siitä, mitä ylipitkät kynnet voivat pahimmillaan aiheuttaa.

Ei, kaikilla kissoilla kynnet eivät kasva niin pitkiksi, että ne lävistäisivät kissan polkuanturan. Tämä on pahin skenaario, riski, joka leikkaamattomissa kynsissä kuitenkin on aina enemmän tai vähemmän olemassa, mikäli niiden kunnosta ei tavalla tai toisella pidetä huolta.

Kynsiä säännöllisesti leikattaessa tulee samalla myös käytyä varpaat läpi ja huomattua mahdolliset vauriot, jotka eivät välttämättä näy kissan käytöksestä päällepäin. Huomasin esimerkiksi juurikin jo aiemmin mainitun kissani katkenneen kynnen kynsienleikkuun yhteydessä ja kun huomasin muutamaa päivää sen jälkeen muutoksen kissan käytöksessä, tiesin välittömästi mistä se johtuu.

(Linkin takana blogikirjoitus, jossa mm. kuva tällaisesta kiinni polkuanturaan kasvaneesta kynnestä)

Kissa makoilee sängyllä ja katsoo kameraan

3. Käsittelyyn tottuminen


Kun säännöllisin väliajoin käsittelee kissaa vaikkapa kynsiä leikkaamalla, se tottuu siihen että sen tassuja ropelletaan ja että se saatetaan ottaa syliin ja tehdä hoitotoimenpiteitä. Oman kokemukseni mukaan erityisesti tassut ovat monille kissoille herkkää aluetta, joihin ne eivät välttämättä lähtökohtaisesti anna riemusta hihkuen koskea, joten siitä syystä nimenomaan kynsien leikkuu on oivaa käsittelytreeniä. Kynsien leikkuun yhteydessä tulee samalla harjoiteltua myös syliin ottamista ja kissan asettamista selälleen, mikä ei sekään ole läheskään kaikille kissoille se kaikista helpoin asento olla. Kaikki nämä ovat olennaisia osa-alueita myös sairaan (esim. lääkittävän tai haavanpuhdistuksen tarpeessa olevan) kissan hoidossa.
On kissankin kannalta ehdottoman paljon mielekkäämpää totutella hoitotoimenpiteisiin ja käsittelyyn silloin, kun mitään varsinaista kipua tai epämukavuutta aiheuttavaa vaivaa ei ole. Kun kissa on jo entuudestaan tottunut käsittelyyn, voi hoitotoimenpiteiden suorittaminen mahdollisissa sairaustapauksissakin olla helpompaa. On sekä kissalle että ihmiselle todella turhauttavaa ja jopa traumatisoivaa yrittää opetella käsiteltävänä oloa silloin, kun kissan olo on jo valmiiksi sairauden tai vamman takia kivulias ja epämukava. Kissa ei tuolloin todennäköisesti ole kaikista yhteistyöhaluisin tai vastaanottavaisin uuden oppimiselle ja mitä enemmän hoitotilanteissa joutuu kissan kanssa taistelemaan, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se laittaa seuraavalla kerralla hanttiin entistä kovemmin. Siksi onkin erityisen tärkeää opetella käsittelyä ja käsiteltävänä oloa ennakkoon ja itse olen tehnyt sen aika pitkälti säännöllisen kynsienleikkuun muodossa.
Veikkaan, että meidän kyntensä katkaisseen kissan tulehtuneen varpaan hoito olisi ollut aika varmasti huomattavasti vaikeampaa, jos kissa ei olisi entuudestaan kynsienleikkuun muodossa tottunut siihen, että sen tassuihin ja varpaisiin kosketaan.
Kasvokuva naisesta, jolla tikattu silmäluomi

4. Turvallisuus


Okei, vaikkei kissan kynsiä nyt leikattaisikaan pelkästään ihmisten vuoksi, niin sen verran kai saanee ihmisiäkin ajatella, että mikäli kissojeni kynsiä ei oltaisi pidetty säännöllisellä leikkaamisella kunnossa, niin allekirjoittanut saattaisi tällä hetkellä olla toisesta silmästään sokea.

Tuossa jokunen vuosi sitten kissamme nimittäin juoksivat aamurallinsa tiimellyksessä naamani yli, jonka lopputuloksena silmäluomeni meni rullalle plastiikkakirurgian päivystyksessä suoritettavan tikkauksen verran. Kissan ei siis tarvitse olla aggressiivinen tai varta vasten hyökkäillä ihmisten kasvoille voidakseen aiheuttaa ihmiselle vaurioita. Tässäkin tapauksessa kyse oli vahingosta, kun kissat eivät leikkinsä tiimellyksessä huomanneet minua. Kyse oli tapaturmasta, jollainen voi sattua kenelle tahansa: minulle, sinulle, naapurille, presidentille... Ottaen huomioon, että minun vaurioni syntyivät siitä huolimatta että kissojemme kynnet leikataan säännöllisesti, voimme vain arvailla millaista jälkeä olisi tullut, mikäli kolme kissaa olisi juossut peräkanaa kasvojeni yli leikkaamattomien luomukynsien kanssa.

Tämän esimerkin esille ottamisen tiimoilta olen saanut mm. kuulla pelkääväni kissojani ja leikkaavani sen takia niiden kynsiä. Oikaistaan se väärinkäsitys tässä ja nyt, heti kättelyssä, sillä en todellakaan pelkää kissojani ja leikkaa niiden kynsiä sen takia, että pelkäisin niiden muuten puhkovan silmäni ja raatelevan kasvoni. Ei. Kissat ovat edelleen tervetulleita makuuhuoneeseen ja nukun yöni edelleen rauhassa, kissat kainalossa. Kynsien leikkuulla ihmisen turvallisuuden takia ei siis ainakaan meidän tapauksessamme ole mitään tekemistä pelon kanssa. Järki pitää kuitenkin pitää päässä, eikä kissan kynsien leikkaaminen ole sen osalta ylireagointia, vaan tervettä riskien minimointia ja onnettomuuksien ennaltaehkäisyä samalla tavalla kuin sekin, että pesen käteni aina kissojen hiekkalaatikot putsattuani ja käytän talvella heijastinta.
Kynsien leikkuu ei myöskään ainakaan oman kokemukseni mukaan invalidisoi kissaa millään tavalla, vaikka joskus niin kuuleekin väitettävän. Meidän kissamme pystyvät kiipeilemään, terottamaan kynsiään ja jopa saalistamaan aivan normaalisti, sen osalta mitä varsinainen saalistaminen nyt ylipäätään valvotusti ulkoilevan kissan kohdalla on mahdollista. Myös leikkiminen, lelujen saalistaminen ja potkuttaminen, sekä kynsien käytön säätely onnistuu vallan mainiosti… eli toisinsanoen kissa voi tehdä leikatuilla kynsillä ihan tismalleen kaikkea sitä, mitä leikkaamattomillakin.

Kissan kynsien säännöllinen leikkaaminen on mielestäni osa kissan perusterveydenhuoltoa, eikä se estä kissaa käyttäytymästä lajityypillisesti. On toki jokaisen kissanomistajan oma päätös, kokeeko kynsien leikkaamista tarpeelliseksi vai ei. Kirjoitukseni tarkoituksena ei siis ole yrittää tuputtaa omaa toimintatapaa ainoana oikeana, vaan oikaista kynsien leikkaamiseen liittyviä yleisiä väärinkäsityksiä ja antaa omalta osaltani eväitä asian pohdintaan.


KUVAT ARI K. ja allekirjoittanut.
Kuvat joissa kissalla on kauluri päässä, on otettu kirjoituksessa mainitun kynnenrepeämistapauksen yhteydessä.