perjantai 19. helmikuuta 2016

Maatiaiskissa on vuoden maatiainen

Maatiainen ry on nimennyt vuoden 2016 maatiaiseksi maatiaiskissan. Tämä on mielestäni erittäin tärkeä tunnustus, sillä maatiaiskissa ansaitsee samanlaisen arvostuksen ja kohtelun maamme alkuperäisrotuna, kun esimerkiksi korkealle arvostetut maatiaiskanatkin. Maatiainen ry:n antama tunnustus toimii hyvänä keskustelunavaajana maatiaiskissan arvostuksen lisäämiseksi ja toivonkin aiheeseen liittyvän keskustelun jatkuvan vilkkaana koko vuoden.

Tiedotteessaan Maatiainen ry kertaa lyhyesti paikallisen maatiaiskissamme historiaa, sen merkitystä eri aikakausien pohjoisessa ympäristössä ja siihen liitettyjä uskomuksia, joita kävimme täällä Tassutuntumalla-blogissakin hiljattain läpi.

Se osa, joka tässä kokonaisuudessa on mielestäni kuitenkin tärkein ja ehdottomasti uraauurtavin, on ajatus maatiaiskissan suojeluohjelmasta. Olen itsekin ihmetellyt jo pitkään, miksi maatiaiskissaltamme ei löydy suojeluohjelmaa, kun sellainen löytyy muiltakin alkuperäisiltä maatiaisroduiltamme, kuten esimerkiksi juurikin kanoilta. Yhtenä teoriana tähän maatiaiskissan suojelemattomuuteen voitaneen esittää sitä, että toisin kuin maatiaiskanarodut, maatiaiskissat eivät ole uhanalaisia, vaan niitä on määrällisesti paljon, eikä niiden täten nähdä olevan suojelua vailla.

maatiaiskissa


Suojeluohjelmalle on tarvetta


Maatiaiskissojen tämänhetkiseen tilanteeseen liittyy kuitenkin paljon tekijöitä, jotka vaatisivat  järjestelmällisen suojeluohjelman laatimista ja täytäntöönpanoa. Sellainen maatiaiskissojen suojeluohjelma, jota minä olen miettinyt, sisältäisi sellaisia maatiaiskissan lisääntymiseen ja hyvinvointiin liittyviä asioita, jotka tähtäävät ennaltaehkäisevään toimintaan. Eli siihen, että reagoidaan nyt, kun "materiaalia", eli keskenään erisukuisia kissoja on vielä määrällisesti niin paljon, että geneettisesti monimuotoisen kannan aikaansaaminen on mahdollista. Maatiaiskanoista eroten meillä siis olisi huomattavan paljon laajempi geenipooli käytettävissämme, eikä meidän tarvitsisi ahtaa rakastamaamme rotua geneettiseen pullonkaulaan, jollaiseen pienemmästä populaatioista elvytetty rotu uhkaa ajautua. Iso maanlaajuinen populaatio voi siis kääntyä myös eduksi ja suojelutoiminta onkin aloitettava mielestäni nyt, kun siihen on vielä riittävästi eväitä.

maatiaiskissa

Maanlaajuinen kissakanta


Mielestäni maatiaiskissojen suojeluohjelman ensimmäisen kohdan tulisikin käsitellä niitä tapoja ja keinoja, joilla saamme käyttöön maatiaiskissojen koko geenikannan, maanlaajuisesti. Sillä vaikka maatiaiskissa noin rotukohtaisesti ajateltuna onkin geenipooliltaan melko laaja, niin yksittäiset holtittoman ja valvomattoman lisääntymisen seurauksena syntyneet pennut saattavat silti olla geeniperimältään hyvinkin sisäsiittoisia. Tämä oletus perustuu sekä Suomeen harvaanasuttuna maana, että kissan lajityypilliseen käytökseen. Kun jokainen kissayhteisö elää kukin omilla reviireillään, mahdollisesti kaukanakin toisistaan, eivät toisilleen vieraiden laumojen erisukuiset kumppanit pääse välttämättä lisääntymään keskenään.

Tässä on se kohta, missä maatiaiskissa kaipaisikin eniten ihmisen apua: valvottu lisääntyminen ja mahdollisimman erisukuisen kumppanin valinta, jotka olisivat maatiaiskissan kannalta erittäin tervetulleita eläinsuojelullisia edistyksiä. Rodun ulkomuotojalostuksen puolelle se ei kuitenkaan saisi lipsua, sillä maatiaiskissasta tekee kiehtovan ja ennenkaikkea maatiaisen juuri sen ulkomuodon monimuotoisuus, jollainen on valtaosalta rotukissoista pyritty kitkemään jalostuksella pois.

Onkin siis ehdottoman tärkeää vetää selkeä ja paksu raja eläinsuojelullisista syistä harjoitettavan valvonnan ja rodunjalostuksen välille. On erityisen toivottavaa, että variaatiot maatiaiskissojen rakenteissa, karvanpituuksissa, väreissä ja kuvioissa säilyvät ennallaan, eikä niille laadita minkäänlaista noudatettavaa rotumääritelmää. Lisäännytettävän kissan ja sen kumppanin valintaan ja lisääntymisen valvomiseen tähtäävät toimenpiteet tulee aina tehdä kissan hyvinvointia ajatellen, eikä missään nimessä kosmeettisten ulkonäköseikkojen takia. 

On myös todennäköisempää, että saamme järjestelmällisen suojeluohjelmankin puitteissa maatiaiskissan geenipoolin pidettyä laajana, jos emme luo mitään yhtenäisyyteen tähtäävää ulkonäköstandardia. Kun mikään ulkopuolinen taho ei määrittele sitä, minkänäköisiä kissoja tulisi lisäännyttää, ei myöskään tule painetta lisännyttää jotain tiettyä "ihannetyyppiä" edustavia yksilöitä kohtuuttomasti. Tällöin into mahdollisimman laajaan erisukuisten kissojen lisäännyttämiseen pysynee yllä.

Mikäli haluamme maatiaiskissasta elinvoimaisen alkuperäisrodun, joudumme ehkä myös hylkäämään muista maatiaisroduista tutun paikallisajattelun. Emme siis välttämättä voisi ajatella maatiaiskissoja olevan erikseen "etelän kantaa", "idän kantaa" ja "pohjoisen kantaa", vaan maatiaiskissan suojeluohjelman mukainen lisäännyttäminen tähtäisi juurikin näiden eri puolelta Suomea tulevien kissojen geenien yhdistämiseen, lopputuloksena niin geneettisesti, kuin ulkomuodoltaankin monimuotoinen suomalainen maatiaiskissakanta.

maatiaiskissa

Valvottu lisääntyminen


Valvottu lisääntyminen on yksi tärkeimmistä maatiaiskissojen yhteiskunnalliseen asemaan sekä maineen ja arvostuksen paranemiseen liittyvistä asioista, mutta mitä se valvottu lisääntyminen sitten oikein käytännössä tarkoittaa?

Itse ajattelen valvottua lisääntymistä seuraavasti:

  • Suunnitellun pentueen molemmat vanhemmat ovat tiedossa, myös isä.  Kiimaisen naaraan päästäminen ulos toiveissa saada pentuja ei kuulu valvotun lisääntymisen piiriin, sillä tällöin tulevan pentueen isästä (tai jopa isistä, sillä samaan pentueeseen voi syntyä usean eri kollin jälkeläisiä) tai sen terveydentilasta ei ole mitään tietoa.
  • Kissan pennuttajalla on valmius tiineen ja imettävän naaraan, sekä pentujen hoitoon. Tämä tarkoittaa asianmukaisen tiedon hankkimista ennen naaraan astutusta.
  • Vanhempien tulee olla keskenään mahdollisimman erisukuisia, eli esimerkiksi eri puolilla Suomea syntyneitä 
  • Ennen astutusta molemmat vanhemmat tutkitutetaan tiettyjen periytyvien ja tarttuvien sairauksien varalta, kuten FIV, Felv ja ihosieni. Myös sydämen ultraäänitutkimus olisi suotavaa tehdä ja varotoimenpiteenä myös veriryhmämääritys
  • Astutustilanne järjestetään ja sitä valvotaan ihmisten toimesta, jolloin mahdollisen tiineyden alkuajankohta on tarkasti selvillä. Emon ei tule olla jatkuvasti tiineenä, vaan sen tulee saada myös palautua tiineyden ja imetyksen aiheuttamista rasituksista. Saman kissan ei tulisi poikia muutamaa pentuetta enempää elämänsä aikana, koskien sekä naarasta että kollia. Niin kutsuttua matadorkäyttöä on ehdottomasti pyrittävä välttämään, eli yhden ja saman kollin runsasta lisäännyttämistä. 
  • Emon tiineydenaikaisesta hoidosta on huolehdittava: sen tulee saada tarvittava määrä oikeanlaista ravintoa sekä tarvittavat matokuurit
  • Ihmisen tulee olla valmis valvomaan synnytystä ja avustamaan siinä tarpeen vaatiessa. Emo synnyttää sisätiloissa, sille varatussa puhtaassa ja lämpimässä pesälaatikossa. Eläinlääkärin palveluihin on myös oltava mahdollisuus, mikäli synnytyksessä ilmenee komplikaatioita.
  • Emolla on asianmukainen ympäristö, jossa hoitaa pentujaan. Se saa imetysaikana riittävästi oikeanlaista ravintoa.
  • Kun pennut alkavat syödä kiinteää ruokaa, ne saavat riittävästi niiden kasvua ja kehitystä tukevaa ravintoa sekä mahdollisuuden opetella käymään hiekkalaatikolla.
  • Pennut elävät ihmisten keskuudessa ja ihmisen valvonnan alla. Ne sosiaalistetaan turvallisesti ihmisen läsnäoloon ja käsittelyyn, sekä mahdollisuuksien mukaan myös esimerkiksi lapsiin ja koiriin.
  • Pennut saavat elää synnyinkodissaan yhdessä emon ja sisarustensa kanssa vähintään 12-viikon ikään asti, jonka aikana ne olisi mieluusti madotettu useampaan kertaan ja myös rokotettu ja käytetty eläinlääkärin tarkastuksessa.
  • Mikrosirutus on hyvä keino identifioida kissanpentu niin, että tietyn mikrosirun viivakoodilla varustetun eläinlääkärin potilaskortin voidaan todistaa kuuluvan juuri sille kissalle, kuin on sanottukin. Tämä olisi mielestäni erityisen tärkeää huomioida, sillä maatiaiskissoilta puuttuu rotukissoille myönnettävät rekisterikirjat, jolloin kissan identiteettiä voi olla vaikea todistaa vedenpitävästi ilman mikrosirua.
Lyhyesti sanottuna maatiaiskissan valvottu lisääntyminen tarkoittaa juuri sitä, miten Maatiainen ry:kin asian tiedotteessaan muotoilee: maatiaiskissojen lisääntyminen tulisi hoitaa aivan samalla tavalla kuin rotukissojenkin kohdalla. Tämä tulisi toivon mukaan ennen pitkää näkymään maatiaisiin liittyvinä asennemuutoksina ja koko rodun yhteiskunnallisen aseman paranemisena.

maatiaiskissa

Eläinsuojelullinen merkitys


Edellisen kappaleen lopusta pääsemmekin aasinsillalla suoraan siihen kysymykseen, mikä varmasti poreilee jokaisen lukijan huulilla täällä hetkellä. Miksi teetättää lisää maatiaispentuja maahan, jonka eläinsuojat pullistelevat kodittomia kissanpentuja? 

Ymmärrän huolen, mutta haluan miettiä asiaa myös hieman laajemmalta kannalta. Maatiaiskissoihin liittyvät eläinsuojelulliset ongelmat ovat pääasiassa ja pitkälti sen tavan seurausta, millä valtaosa maatiaisista tällä hetkellä syntyy tähän maahan: villiintyneisiin ja sisäsiittoisiin populaatioihin, jotka elävät vailla ihmiskontakteja ja huolenpitoa. Sen lisäksi, että ne eivät ole tottuneet ihmisen läsnäoloon, niiden keskuudessa saattaa kiertää vakaviakin tarttuvia sairauksia, pahimmillaan jokaisella populaation kymmenistä jäsenistä on parantumaton ja ennen pitkää kuolemaan johtava immuunikato FIV.

Villiintyneitä kissapopulaatioita koskeva nykytila on sellainen, että ongelman perimmäisiin syihin on vaikeaa, ellei mahdotonta puuttua. Vapaaehtoisvoimin pyörivät paikalliset löytölät toimivat jatkuvasti voimiensa äärirajoilla loukuttaessaan kymmenittäin sairaita ja villiintyneitä kissoja pois luonnosta. Kun yksi populaatio on saatu loukutettua, tulee tieto uudesta loukutuksen tarpeessa olevasta populaatiosta, ja niin edelleen.

Tämän hetken villiintyneisiin kissapopulaatioihin liittyvällä eläinsuojelutoiminnalla ei voida kuin keskittyä tarjoamaan uusi mahdollisuus loukkuihin päätyville, jo syntyneille ja olemassaoleville villiintyneille kissoille. Uusien villiintyvien kissapopulaatioiden syntymistä ei valitettavasti pysty estämään, eikä nykyisellään ole olemassa kovinkaan montaa keinoa, joilla asiaan voisi edes jossain määrin puuttua. Siksipä maatiaiskissan suojeluohjelma olisi pidemmällä tähtäimellä yksi työkalu myös villiintyneiden kissapopulaatioiden syntymisen ennaltaehkäisyyn ja sitä kautta maatiaiskissan aseman paranemiseen ja eläinsuojiin päätyvien villiintyneiden kissojen määrän vähentymiseen.

Se, että kissat lisääntyvät täysin holtittomasti tai muuten huolettoman tapahtumaketjun seurauksena, on johtanut niin kutsuttuun kissanpentujen ylitarjontaan. Tämä puolestaan näkyy potentiaalisten pennunhankkijoiden asenteissa: hyvinhoidetustakaan maatiaiskissanpennusta ei olla valmiita maksamaan, koska "niitä saa ilmaiseksikin". Usein ilmaiseksi uusiin koteihin luovutettavat kissanpennut ovat niitä, joiden hoitoonkaan ei ole uhrattu sentin latia. Tällainen ilmaiseksi saatu kissanpentu on myös helppo päästää omatoimiulkoilemaan vilkkaan tien varteen, koska jos se sattuu "katoamaan", niin niitähän saa ilmaiseksi aina uusia.

On myös huolestuttavaa, että niin kutsutut sekarotukissapentueet ovat tällä hetkellä alati nouseva trendi. Esimerkiksi jonkin rotukissan ja maatiaiskissan risteytyspentuja myydään rotukissastatuksen nojalla ja niistä ihmiset ovat valmiita maksamaan maltaita. Sen lisäksi, että tällainen sekarotumix-pentujen myynti ja markkinointi on omiaan huonontamaan maatiaisen mainetta, se pyrkii samoille markkinoille hyvinhoidettujen maatiaiskissapentujen kanssa. Kun sellaisen kissanpennun jossa on sentään "jotain hienoa rotua" saa muutamalla satasella, ei "tavallisesta maatiaisesta" olla valmiita maksamaan senkään vertaa, että pennuttaja saisi pennun hyvään hoitoon kuluneet rahat takaisin. Tämä ei myöskään kannusta ihmisiä hoitamaan pentujaan hyvin ja joskus näkee jopa sitä, että saman pentueen sisällä pennut saavat eriarvoista hoitoa sen mukaan, mistä pennusta varauksen tehnyt ostaja on valmis maksamaan. Usein tämä tuntuu kääntyvän siihen, että kissasta halutaan maksaa pienin mahdollinen summa, jolloin se lähtee uuteen kotiinsa rokottamatta ja madottamatta.

Toivoisin myös, että ihmiset jotka eivät halua rekisteröityä rotukissaa, mutteivät ole valmiita sitoutumaan mahdollisia erityistarpeita omaaviin rescuekissoihinkaan, harkitsisivat mieluummin hyvin hoidetun maatiaiskissanpennun, kuin sekarotuisen hankintaa.

Maatiaiskissojen suojeluohjelmalla voitaisiin vaikuttaa maatiaiskissan hyvinvointiin niin yksilö-, kuin yhteiskunnallisellakin tasolla, sillä maatiaiskissaan liittyvät eläinsuojeluongelmat kumpuavat ennenkaikkea vääristyneistä asenteista, joihin tulisi saada muutos. Suojeluohjelmalla tulisi varmasti olemaan myös symbolinen arvo maatiaiskissan arvostuksen parantamisessa, mikä voisi ennen pitkää heijastua myös käytännön elämään ja eläinsuojelutyöhön.

KUVAT ARI K.

8 kommenttia:

  1. Äärimmäisen hieno teksti. Kiitos tästä. Lähden ilolla jakamaan eteenpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tattista vaan ihan superpaljon! Kiva kuulla että nämä aiheet koskettavat ihmisiä, joten ei muuta kun jakamaan vaan! :)

      Poista
  2. Hyvä alustus aiheesta, mutta mielestäni maatiaiskissojen suojeluohjelma ei saisi missään nimessä ottaa mallia rotukissakasvatuksesta vaan pitäisi tehdä heti alusta alkaen selvä ero rotukissakasvatukseen ja sanoutua irti rotukissakasvatuksesta - korostaa rotukissakasvatukseen nähden päinvastaista tavoitetta.

    Kyllä, ymmärrän, että ajattelet sitä, että pennut hoidetaan asiallisesti. Mutta se ei ole rotukissakasvatukseen kuuluva asia. Vaan sen pitäisi kuulua aivan kaikkeen kasvatukseen. Mutta kaikki rotukissakasvatukseen kuuluva on juuri sitä väärän suuntaista kasvatusta - rotukissakasvatus kun tähtää siihen, että jälkipolvi on mahdollisimman samanlaista eli samageenistä. Ja kasvatuksessa oikeasti edelleen pyritään korostamaan tiettyjä piirteitä mm. "hidastetulla sisäsiitoksella" eli linjasiitoksella vaikka korostavatkin pyrkivänsä geenikannan laajentamiseen (joka ei ole mahdollista suljetussa populaatiossa, jota kaikki rotukissakasvatus on).

    Eli maatiaiskasvatuksen tärkein asia olisi se, että sanoudutaan heti alussa irti rotukissamaailmasta - ja korostetaan vastuullista kasvatusta, luonteen tärkeyttä ja geenikannan monimuotoisuutta - VASTAKOHTANA rotukissakasvatukselle. Ja yksi tärkeimmistä huolehdittavista asioista olisi se, että pyritään estämään suljetut kasvattajayhteisöt ja kasvatusmateriaalin käytön rajoittaminen keinotekoisesti, joka taitaa olla kaiken aikaa lisääntyvä trendi rotukissakasvatuksen puolella. Eli pitäisi korostaa yhteisvastuullisuutta, yhteistoimintaa ja yhteistä tavoitetta kilpailun sijaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, Tarja. En tiedä millaiseen käsitykseen kirjoitukseni perusteella olet jäänyt, koska koen olevani aika pitkälti samaa mieltä sinun kanssasi, eli mitään erimielisyyttä meillä ei tämän asian suhteen ole. :)

      Olen kanssasi tismalleen samaa mieltä siitä, että pentujen ja pennutuksen asiallinen hoito koskee jokaista kissaa ja se on joka kissan oikeus. Kaikki eivät kuitenkaan tunnu olevan kanssamme samaa mieltä, joten siksi koin tarpeelliseksi ottaa nimenomaan pentujen hoidon osalta vertailukohteeksi rotukissat, tuodakseni juurikin esille sitä kissojen hoidossa ja kohtelussa valitsevaa epätasa-arvoa, jota ei siis tulisi missään nimessä olla olemassa. Yritän parhaani mukaan kirjoittaa helposti sisäistettävää tekstiä vaikeista ja laajoista aiheista ja se vaatii joskus mutkien oikomista. Tässä en kuitenkaan koe ns. mutkien oikomisen tapahtuneen itse asian, eli maatiaiskissojen hyvän hoidon peräänkuuluttamisen, kustannuksella.

      En ehkä tuonut kirjoituksessani tarpeeksi selkeästi esille sitä, että mielestäni maatiaisten pennuttamisen ei tulisi olla mikään suljetun piirin leikki, vaan siihen pitäisi pystyä periaatteessa osallistumaan kenen tahansa. On kuitenkin otettava huomioon, että niin kutsutuille maatiaiskasvattajille olisi kuitenkin oltava jonkinlaiset kriteerit osaamisen ja tietotaidon suhteen, ettei tällaisen suojeluprojektin tiimoilta sitten mennä ojasta allikkoon, kun maatiaisten pennutuks jatkuu käytännön tasolla yhtä villinä kuin aina ennenkin, taustalla olevista jaloista aatteista ja päämääristä huolimatta.

      Minulle tuli tässä mieleeni sellainen ratkaisuehdotus, jolla saataisiin ns. tavallisille kissanomistajillekin mahdollisimman matala kynnys osallistua projektiin, ilman että se tapahtuu pennuttajan puutteellisten tietojen takia eläimen hyvinvoinnin kustannuksella: olisiko jonkinlainen tutor-toiminta varteenotettava ajatus, jonka kautta kokeneemmat kissaihmiset voisivat opastaa uusia ihmisiä asian pariin? Tässä voisi olla yksi pohtimisen arvoinen vaihtoehto toteuttaa suojeluprojektia käytännössä niin, että siitä hyötyvät kaikki. Niin kutsutut tavalliset kissanomistajat saisivat tärkeää tietoa lemmikkieläintensä hyvinvointiin liittyen ja maatiaiskissojen asema paranisi ehkä piirun verran tätä kautta.

      Kuten omassa tekstissäni sanoin, tulisi suojeluohjelman ensisijaiseksi tavoitteeksi asettaa koko maan laajuisen maatiaiskissakannan käyttö ja erisukuisten kissojen mahdollisimman laaja yhdistäminen toisiinsa. Sanomattakin lienee selvää, ettei tällainen tavoite ole realistinen muutaman "elitistikasvattajan" porukalle, vaan kyllä siihen tarvittaisiin isompi sitoutunut joukko, joka on valmis puhaltamaan yhteen hiileen maatiaiskissan hyväksi.

      En pelkää niinkään omistushalun tai kateellisuuden (joita ilmeisesti tarkoitit viittaamalla rotukissakasvatukseen) muodostuvan avoimen ja asiallisen maatiaiskissapennutuksen esteeksi, vaan sen asenteen, mihin usein kissapiireissä törmää, jos uskaltautuu sanomaan ääneen suunnittelevansa maatiaisen pennutusta. Monesti suhtautuminen maatiaisen tarkoitukselliseen pennuttamiseen on avoimen vihamielinen, siitä syystä, että se koetaan loukkauksena kodittomia kissoja kohtaan. Tämä sitten taas saa aikaan riskin siitä, että maatiaisia asiallisesti pennuttavat tekevät sitä kukin yksin omissa poteroissaan, koska eivät uskalla puhua asiasta avoimesti, lynkatuksi tulemisen pelossa. Tällainen maatiaiskissan suojeluohjelma vaatisi kuitenkin onnistuakseen laajan, yhtenäisen ja avoimen joukon ja mielestäni osa tätä projektia voisikin olla sen tuominen esille, että me kaikki puhallamme yhteen hiileen ja meillä kaikilla on sama päämäärä: maatiaiskissan arvostuksen nostaminen sille tasolle, mihin se kuuluu.

      Poista
  3. Hei Sari, en usko meillä kahdella olevan erimielisyyttä varsinaisesta asiasta. Mutta kun minulla on kuitenkin tietoa myös rotukissakasvatuksesta ja rotukissakasvattajien "sielunelämästä" suhtaudun varauksellisesti siihen, että maatiaiskissakasvatusta verrataan rotukissakasvatukseen.

    Sillä rotukissakasvatuksessa on paljon sellaisia piirteitä, joita pidetään (siis rotukissakasvattajat itse ja ehkä jotkut muutkin) ainoina oikeina "kasvatustapoina" mutta jotka ovat täysin päinvastaisia tai jopa haitallisia maatiaiskissakasvatuksen näkökulmasta. Lisäksi rotukissakasvatuksen ja vastuullisen kasvatuksen välille halutaan vetää yhtäläisyysmerkki.

    Mutta nämä ovat toisaalta kulisseja (vain osa kasvattajista toimii vastuullisesti, loput hyödyntävät rotukissastatusta - eli rotukissakasvattajissa on kasvattajia laidasta laitaan, eivät kaikki toimi vastuullisesti ja varsinkin koirapuolella (ehkä myös kissapuolella) pahimmat pentutehtailijat ovat rotukasvattajia, se ei siis missään nimessä ole pelkästään sekarotupennuttajien toimintaa), toisaalta jo perustavoite on päinvastainen maatiaiskissakasvatukseen nähden, siis ne suljetut populaatiot, tavoite standardiulkomuotoon tai tietyllä ajanhetkellä tietyn tyypin korostamiseen. Tähän kun lisää näyttelytoiminnan motiivin, kilpailun, lopputulos on juuri päinvastainen maatiaiskissakasvatukseen nähden.

    Toisaalta myös rotukissakasvatuksen alkuperäinen ajatus on ollut se, mitä nyt haetaan maatiaiskissakasvatuksesta - varmaankin (en ole tosin ihan varma alkuperäisestä tavoitteesta, mutta jossain vaiheessa siis on väitetty tavoitteiden olevan sitä, mitä nyt esitetään maatiaiskissakasvatuksen tavoitteeksi, mutta nuo taustat ja tavoitteet (näyttelyt ja niissä menestyminen, jossa terveys ei ole millään tavoin kriterinä, vaan ainoa kriteeri on ulkomuoto joka on ihmisten käsitys siitä tietyllä ajan hetkellä, siis se muuttuu myös jatkuvasti) siis ovat johtaneet juuri vääränlaiseen toimintaan - ja nyt haluan korostaa, ettei se ole tarkoituksellista, vaan taustat ovat johtaneet niihin seikkoihin, joita ei voi pitää tavoiteltavana). Ja raha on myös varsin ratkaiseva asia kaikessa, sekin kannattaa kuitenkin muistaa aina. Ja se siis toimii kahdella tavalla, toisaalta siten, että saadaan mahdollisimman hyvä hinta (laadulla ei ole mitään tekemistä rotukissan hinnan kanssa) ja toisaalta rahaa käytetään siihen, mikä itse koetaan tärkeänä (eikä todellakaan terveys kuulu kaikkien rotukissakasvattajien prioriteetteihin, vaan ennemmin se on rasite, johon ei siis haluta käyttää rahaa enempää kuin mikä on ihan pakko - siis monien, ei kaikkien kasvattajien näkökulmasta, ja hekin ovat rotukissakasvattajia - jotka piiloutuvat sääntöviidakon tai muiden kasvattajien taakse).

    Ja koska rotukissakasvatuksessa siis on paljon sellaisia piirteitä, joita ainakaan itse en toivo maatiaiskissakasvatukseen (esimerkiksi siis se ulkomuotojalostus, ei se ole aina ollut päämotiivi rotukissakasvatuksessakaan, mutta kilpailu jne. on johtanut siihen), minusta olisi parempi olla korostamatta tai vertaamatta rotukissakasvatukseen. Vaan korostaa niitä oikeita tavoitteita ja ehkä oikeasti pyrittävä välttämään ne rotukissakasvatuksessa tehdyt virheet - jossa ei siis ole kyse yksittäisistä kasvattajista vaan koko ideologiasta.

    Ja lisään vielä sen, että itse pidän suomalaisia kasvattajia pääsääntöisesti keskitasoa vastuullisempina jne. mutta rotukissakasvatus on maailmanlaajuista toimintaa, se ei rajoitu Suomeen ja suomalaisten rotukissojen taustalla siis on ne muualla tehdyt virheet ja toki monet kasvattajat ottavat oppia ulkomailta (myös niistä huonoista toimintatavoista - etenkin jos eivät ymmärrä toiminnan heikkouksia tai haittoja).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei.

      Mielestäni kirjoitukseni pääpaino on ollut kyllä maatiaiskissapainotteinen, siitä näkökulmasta, miten saisimme maatiaisen asemaa parannettua nimenomaan Suomessa, kansallisena projektina.

      En tiedä miten olisin voinut selkeämmin tehdä pesäeroa rotukissajalostuksen ja maatiaisten vastuullisen pennutuksen välille, kuin toteamalla, että tietyt kriteerit tulee huomioida, mutta maatiaisia ei tulisi missään nimessä ulkomuotojalostaa. Jos luit alkuperäisen tekstini, luit varmaan myös tämän boldatun kohdan:

      "Lisäännytettävän kissan ja sen kumppanin valintaan ja lisääntymisen valvomiseen tähtäävät toimenpiteet tulee aina tehdä kissan hyvinvointia ajatellen, eikä missään nimessä kosmeettisten ulkonäköseikkojen takia."

      Niinpä tuo kritiikkisi ulkonäköpohjaisten valintojen rantautumiseen maatiaiskissakasvatukseen ei ainakaan minun kirjoitukseni kohdalla pidä paikkaansa, koska olen nimenomaan painottanut, ettei ulkomuodon tulisi olla maatiaiskissojen kohdalla minkäänlainen valintakriteeri, eikä maatiaiskissalle tule laatia mitään tavoiteltavaa ja noudatettavaa standardia/rotumääritelmää. Rotukissapuolelta painotinkin siis ainoastaan niitä kriteerejä, joilla voidaan taata emon ja pentujen mahdollsimman hyvä hoito, eikä tässä ole mielestäni mitään pahaa. En usko, että rotukissakasvatuksessa ilmenevät ideologiset ongelmat ovat seurausta siitä, että kissojen luovutusiäksi on määritelty 12 viikkoa tai että FIV ja Felv -testien ottamista edellytetään ennen astutusta. Eivätköhän ne suurimmat ideologiset ongelmat ole seurausta siitä äärimmäisyyksiin viedystä ulkomuotojalostuksesta ja siitä johtuvasta kilpailusta, joka siis minun alkuperäisen tekstinikin mukaan tulisi jättää täysin tämmän maatiaiskasvatuksen ulkopuolelle.

      Mitä tulee tuohon pennuilla rahastamiseen, voisi pohtia sitä, miten tällaisen voisi välttää ilman, että maatiaispentujen hintoja täytyisi polkea pohjamutiin. Tämä on ehdottomasti hyvä pointti ja pohtimisen arvoinen asia, mutta ottaen huomioon, että huonosti hoidetuillakin maatiaisilla pyrittäneen tälläkin hetkellä nettoamaan sen minkä pystytään (eli pyydetään rahaa sellaisista pennuista, joiden hoitoon ei ole käytännössä mennyt juurikaan rahaa), ei asia sinänsä liity rotukissakasvatukseen, vaikka se tottakai todellinen ongelma onkin, eikä sitä tulisi ruokkia yhtään.

      Syy, miksi otin rotukissat sivulauseen tasolla esille, on se epätasa-arvo, joka rotu- ja maatiaiskissojen välillä Suomessa vallitsee. Koska kyseessä on suomalaisen maatiaisen tilanne, on mielestäni ihan perusteltua tarkastella asiaa kansallisella tasolla. Rotukissojen oikeuksia valvoo Suomessa esim. Kissaliitto, mutta maatiaiskissoilta tällainen yleinen ja valtakunnallinen äänitorvi puuttuu täysin. Kukaan ei aseta kriteerejä tai rajoituksia maatiaiskissojen pennutukselle ja tässä on sitten juurikin nähtävillä lopputulos: täysin holtiton lisääntyminen ja niistä seuraavat vakavat eläinsuojelulliset ongelmat.

      Mitä tulee itse maatiaisten pennuttamiseen, niin ehkä mallia ja vaikutteita voisi ottaa myös muiden lajien maatiaisrotujen suojeluohjelmista? Tosin täytyy huomioida, että kyllä rotu- ja maatiaiskissojen asianmukaisessa hoidossa on kuitenkin enemmän yhtäläisyyksiä kuin vaikkapa kissojen ja nautojen, joten ehkä se rotukissapuoli olisi kuitenkin se instanssi, josta kohtuullisella tasolla ja tietyiltä osin niitä vaikutteita voisi imeä.

      Poista
  4. Hyvä teksti ja olen paljolti samaa mieltä aiheesta. On kovin surullista, että maatiaisista ei makseta, koska niitä saa ilmaiseksikin.

    Minulle heräsi yksi kysymys. Jos tällainen suojeluohjelma toteutetaan, onko maatiaiskasvattajan mahdollista tai sallittua kasvattaa esimerkiksi vain pitkäkarvaisia maatiaisia, mikäli sille löytyy riittävän laajasti eri geenejä omaavia kissoja vai onko jonkin ominaisuuden tietoinen jalostaminen kielletty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos kommentistasi. :)

      Olen kirjoittanut tästä aiheesta useammankin erillisen blogipostauksensa, enkä suoraan sanottuna muista, missä niistä olen tätä karvanpituusasiaa käsitellyt, mutta jossain niistä kuitenkin. :D

      Mutta siis, minun mielestäni maatiaisissa tulisi ns. sallia kaikki karvanpituudet, eikä yhtä pitäisi suosia yli toisen. Tarkoituksenahan kun nimenomaan olisi, ettei maatiaista alettaisi missään määrin ulkomuotojalostaa, eikä sen suunnitelmallisella lisäännyttämisellä pitäisi olla minkäänlaisia jalostuksellisia, tiettyyn väriin, kuvioon, rakenteeseen tai karvanpituuteen tähtääviä päämääriä. Tietyt selkeästi rotukissoille kuuluvat värit (naamiot ja tietyt diluutiot kuten lila, suklaa, beige jne.) ja kuviot (bengaleiden erikoiskuviot, chinchillat, shaded silverit jne. Ticked tabby on mielestäni rajatapaus) sulkisin kuitenkin maatiaisilta kokonaan pois, sillä ne eivät kuulu luontaisesti paikallisen maatiaiskissamme repertuaariin. Itse kun näkisin tällaisen suojeluohjelman tarkoituksena olevan nimenomaan paikallisen maatiaiskantamme suojelun ja sen myötä selkeän eron tekemisen maatiaisten ja sekarotuisten kissojen välille.

      Koen kuitenkin, että pitkäkarvainen maatiainen on ihan yhtä oikea maatiainen kuin lyhytkarvainenkin, eikä karvan pituus itsessään kerro siitä, että kissaan olisi sekoittunut jotain "ulkopuolista" rotua. :)

      Mielestäni paikallisen kotimaisen maatiaiskissakannan suojeluun kuuluisi myös se, ettei sen piirissä tapahtuvaan suunnitelmalliseen lisäännyttämiseen sisällytettäisi muualta Euroopasta, kuten välimeren maista, tai esim. Aasiasta tuotuja kissoja, jotka edustavat oimaa paikallista maatiaiskantaansa.

      Lähialueet, kuten esimerkiksi Viro ja Venäjä ovat sitten taas mutkikkaampia, koska voimme pohtia ovatko nämä kissat periaatteessa yhtä ja samaa "kantaa" ja niiden välille vedetyt rajat tältä kannalta ajateltuna keinotekoisia ja merkityksettömiä?

      Poista

Kommentointi ja keskustelu ovat erittäin tervetulleita! Peräänkuulutan keskustelun asiallista tasoa, asiattomat kommentit poistetaan.

Kiitos! :)