perjantai 26. helmikuuta 2016

Millainen on maatiainen ja miten sitä tulisi suojella?

Edellinen maatiaiskissaa ja sen suojeluohjelmaa koskeva blogikirjoitukseni herätti ilahduttavan paljon keskustelua ja allekirjoittaneessa paljon ajatuksia. On ollut todella antoisaa keskustella aiheesta muiden kissaihmisten kanssa. Keskustelu toi esille myös muutamia kysymyksiä ja ongelmakohtia, joita maatiaisen mahdolliseen suojeluohjelmaan voisi liittyä.

En ole ehtinyt perehtyä muiden maatiaisrotujen suojeluohjelmien sisältöihin, joten nämä pohdinnat ovat aivan täysin maatiaiskissalähtöisiä, eivätkä ota mallia muiden lajien maatiaisrotujen suojeluohjelmista.


Maatiaiskissan suojeluohjelma

Kysymys 1 : Miten määritellä maatiainen ja erottaa se sekarotuisista?


Tämä on erittäin aiheellinen ja relevantti kysymys. Jotta voimme edes alkaa miettiä minkäänlaista maatiaiskissojen suojeluohjelmaa, meillä tulee olla selkeä ja kirkas käsitys siitä, mitä maatiaiskissalla tarkkaanottaen tarkoitetaan. Maatiaiskissan määrittelyssä tulee edetä maltilla ja kieli keskellä suuta, ettemme ajaudu asettamaan sille liian tiukkoja ulkonäkörajoituksia, jollaisia tulisi maatiaiskissan kohdalla pyrkiä välttämään.

Ensimmäinen lähtökohta maatiaiskissan määrittelylle on mielestäni tämä: Maatiaiskissa on sellainen kissa, johon ei oletettavasti ole sekoittunut mitään muuta rotua. Koska meillä ei ole olemassa maatiaiskissojemme laajoja sukupuita tai muuta pitkän aikavälin vedenpitävää tietoa niiden polveutumisesta, on meidän luotettava aistinvaraisiin tietoihin ja todennäköisyyksiin. Emme tietenkään voi tietää pomminvarmasti, millaista perimää kukin kissa kantaa, mutta tällainen suuntaa-antava määritelmä ainakin ennaltaehkäisisi sekarotuisten kissojen tarkoituksellisen tuomisen maatiaiskissojen suojeluohjelmaan, jos ei muuta.

Monelle ihmiselle maatiainen käsitteenä tuntuu edustavan sekä maatiaiskissoja, sekarotuisia, että paperittomia rotukissoja. Mielestäni tulisikin jo käsitteiden tasolla tehdä selkeä ero maatiaiskissan ja sekarotuisen tai rekisteröimättömän rotukissan välille ja lanseerata entistä voimakkaammin kotikissa-käsitettä maatiaisen rinnalle, kattamaan maatiaisen ohella myös sekaroituiset ja rekisteröimättömät rotukissat.

Mitä tulee suomalaisen maatiaiskissan tarkempaan määrittelyyn, voinemme ykskantaan todeta, että tietyt värit ja kuviot eivät kuulu pohjoiseurooppalaisen maatiaiskissan alkuperäiseen repertuaariin. Näitä ovat muun muassa kaikki naamiot, shell- ja shaded-värit, sekä lila ja suklaa. On myös tiettyjä kuvioita, joita esiintyy vain tietynrotuisilla kissoilla. Näitä ovat muun muassa abessinialaisille ja abessinialaisjohdannaisille roduille ominainen ticked tabby ja vain bengaleilla tavattavat rusetti- ja marmoritabby-kuviot.


** EDIT 27.2. & 15.7.2016 **


Etsin tässä vielä hieman lisätietoa tuosta ticked tabby -kuviosta ja useampi lähde kertoo, että ticked tabby on tyypillinen kuvio tietyissä roduissa, mutta voi tulla esiin missä tahansa rodussa, myös maatiaiskissapopulaatioissa, joissa se on kuitenkin erittäin harvinainen. Tämän lisäksi on olemassa myös määritelmä agouti, joka tuntuu joidenkin lähteiden mukaan olevan hyvin lähellä tickediä, mutta toisaalta sillä taas tunnutaan kuvaavan kuviollista kissaa, joka ei edusta mitään tarkemmin määriteltyä tabby-kuviota, tai jonka tarkkaa tabbykuviota ei esimerkiksi valkoisen värin suuren määrän takia voida määritellä. Messybeast.com-sivuston väri- ja kuviokartan mukaan on olemassa myös Pinstriped-kuvio. Se vastannee lähinnä erittäin tiheäraitaista tiikerikuviota, joka lienee helppo sekoittaa ticked tabbyyn ilmiasunsa perusteella.

On siis ilmeisesti mahdollista, joskin harvinaista, että ticked tabby -kuviota ilmenee myös maatiaiskissoilla, ilman rotukissavaikutusta. Ticked tabby ei kuitenkaan kuulu pohjoiseurooppalaiseen maatiaiskissakantaan perustuvan eurooppalainen lyhytkarva -rodun hyväksyttyihin väreihin, koska sitä mitä ilmeisimmin pidetään ulkopuolisen rodun vaikutuksen seurauksena. Maatiaisten suojeluohjelmaa pohtiessa emme kuitenkaan voi ottaa linjavedoissa sokeasti mallia rotukissastandardeista, sillä sen piirissä on tehty myös keinotekoisia rajanvetoja, kuten valkolaikun kieltäminen kuviollisilta kissoilta. Onkin siis mietittävä tarkkaan, miten maatiaiskissa määritellään mahdollisimman vedenpitävästi, mutta silti liialliseen ulkomuodon ja ominaisuuksien rajoittamiseen sortumatta. On myös otettava huomioon maatiaiskissojen värien ja kuvioiden laajat variaatiot. Samat kuviot ja värit voivat näkyä kissan ilmiasussa yksilökohtaisesti mitä erilaisimmilla ja mielikuvituksellisimmilla tavoilla ja tämä on yksi maatiaiskissojen rikkauksista ja ominaisuuksista, jota tulisi ehdottomasti vaalia!

Maatiaiskissan suojeluohjelma


Suomalaisen maatiaiskissan osalta voinemme myöskin tehdä sellaisen rajanvedon, että muualta (esimerkiksi Välimeren maista tai Aasiasta) tuotujen maatiaiskissojen jälkeläiset eivät ole suojeluohjelman mukaisia maatiaiskissoja. Vaikeammaksi tilanteen tekee pohdittaessa lähialueiden, kuten esimerkiksi Viron maatiaiskissoja ja niiden mahdollista soveltuvuutta suomalaisten maatiaiskissojen suojeluohjelmaan. Onko Suomen ja lähialueiden maatiaiskantojen välille vedetyt rajat lähinnä keinotekoisia ja maatiaiskannat niin lähellä toisiaan, ettei mitään suuria konkreettisia eroja löydy? Onko suomalainen maatiaiskissakanta varmasti geneettisesti riittävän laaja, jotta saamme ylläpidettyä elinvoimaista maatiaiskantaa aivan omillamme?  

Suomalaisen maatiaiskissan määritelmään tulisi sisällyttää sekä pitkä- että lyhytkarvaiset yksilöt, eikä lisääntyvää yhdistelmää tulisi tehdä karvanpituuksien perusteella, pyrkimyksenä saada pentueeseen vain joko pitkä- tai lyhytkarvaisia pentuja. Lyhyt- ja pitkäkarvaisia maatiaiskissoja tulisikin lisäännyttää keskenään ja pitää molempia karvamuunnoksia yhtäläisinä ja tasavertaisina maatiaiskissan ominaisuuksina. 

Rajanvetoa sen suhteen, millaisia yksilöitä voidaan pitää maatiaisina, on paikoin todella hankala tehdä. Emme voi harjoittaa karsintaa liian rajulla kädellä, mutta haluaisimme ennenkaikkea kuitenkin pitää yllä maatiaisrotuamme, ilman muiden rotujen vaikutusta. On myös hankalaa alkaa määritellä maatiaista ilman, että määrittely uhkaa mennä liiallisen nipotuksen puolelle. Mihin se raja siis vedetään? Itse en ole tähän mennessä keksinyt tähän minkäänlaista yksiselitteistä vastausta.

Maatiaiskissan suojeluohjelma

Kysymys 2: Miten varmistaa, ettei maatiaiskissojen vastuullinen lisäännyttäminen lipsahda ulkomuotojalostuksen puolelle? 

 

Miten välttää väreihin ja karvanpituuksiin liittyvät trendit, jotka ohjaavat pennunhankkijoiden ja sen myötä myös pennuttajien päätöksiä?


Tämä on niin ikään erittäin hyvä kysymys, johon en ole ainakaan vielä löytänyt yhtä ja ainoaa vedenpitävää vastausta. Yksi keino olisi tietenkin pyrkiä vaikuttamaan yleisiin asenteisiin ja tehdä selväksi yksi suojeluohjelman ensisijaisista tavoitteista, joka on ylläpitää suomalaisen maatiaiskissakannan monimuotoisuutta, jossa jokaisella värillä ja karvanpituudella on oma paikkansa. Yksikään ei ole hienompi tai tärkeämpi toista.

Tässä yhteydessä voisi myös pyrkiä mahdollisesti vaikuttamaan potentiaalisen pennunhankkijan motiiveihin: hankitaan suojeluohjelmaan kuuluva maatiaispentu koska halutaan olla mukana tukemassa suojelutoimintaa, ei siksi, että halutaan tietynvärinen kissa. Maatiaiskissojen geneettisen ja ulkomuodollisen monimuotoisuuden vaalimisesta tulisikin saada prioriteetti myös pennunhankkijan silmissä, jolloin väri- ja kuvioasioista tulisi ehkä toissijaisia asioita pennunhankintapäätöstä tehtäessä.

Maatiaiskissan suojeluohjelma

Kysymys 3: Miten ehkäistä maatiaispennuilla rahastaminen?  

 

Toisinsanoen, miten taata maatiaispentujen ja emojen hoidon taso ja estää huonosti hoidettujen pentujen myyminen "täyteen hintaan" suojeluohjelmaan vedoten? 

 

Ensimmäinen mieleentuleva keino pyrkiä rajoittamaan maatiaiskissoilla rahastamista olisi laatia suojeluohjelma, jonka sääntöjä maatiaiskissan pennuttaja sitoutuu kirjallisen sopimuksen muodossa noudattamaan. Mahdollisesti syntyneistä pennuista ja suojeluohjelman mukaisista kasvattajista voitaisiin myös pitää jonkinlaista rekisteriä tai tietokantaa, joiden ulkopuoliset tahot eivät voisi markkinoida kissojaan katteettomasti suojeluohjelman mukaisiksi. Tällöin vain tiettyihin kriteereihin sopivaa lisäännyttämistä voitaisiin kutsua suojeluohjelman mukaiseksi toiminnaksi ja tällöin toimintaa olisi myös helpompi organisoida.

Mikäli suojeluohjelmaa varten perustettaisiin esimerkiksi yhdistys, tulisi kuitenkin pyrkiä viimeiseen asti välttämään kaikkea yhtistystoimintaan liittyviä tyypillisimpiä helmasyntejä. Miten siis taata, että yhdistysmuotoisen toiminnan puitteissa tapahtuva maatiaiskissojen kasvattaminen pysyy demokraattisena ilman, että yhdistyksen hallitus tai muu pieni ryhmä alkaa sanella kaventavia ehtoja kasvatustoiminnalle? Miten välttää aatteelliset yhteentörmäykset ja porukan kuppikuntaistuminen? Miten saada aikaan tilanne, jossa jokaisella pennuttajalla on vapaus ja mahdollisuus toimia omalla tavallaan, tiettyjen sääntöjen ja kriteerien puitteissa?

Maatiaiskissan suojeluohjelma

Kysymys 4: Miten taata mahdollisimman laaja kasvatuspohja ilman, että se on pois eläinten hyvinvoinnista?

 

Miten säilyttää toiminta avoimena?

 

Tämä kysymys linkittyy osittain yhteen edellisen kysymyksen kanssa. Mikäli suojeluohjelma uhkaa missään määrin ajautua vain pienen piirin hiekkalaatikkoleikiksi, tullaan päätymään rytisten ojasta allikkoon. Kukaan vähänkään kissojen sielunelämästä ja sukupuolikäyttäytymisestä tietävä tuskin luulee yhden henkilön voivan pitää kodissaan kovinkaan montaa sukukypsää ja leikkaamatonta kollia samaan aikaan. Tällöin on erittäin suuri vaara, että maatiaiskissan geenejä ei saada tarvittavan laajassa mittakaavassa suojeluohjelman käyttöön, ja olemme aikeissa ajaa kissamme entistäkin kapeampaan geneettiseen pullonkaulaan.

Se, miten saisimme toiminnan pysymään mahdollisimman laajamittaisena ja avoimena on yksi kysymys. Toinen kysymys on se, miten saisimme kaikki ihan "tavallisetkin" kissanomistajat mukaan toimintaan? Ensimmäinen aiheeseen liittyvä osa-alue on se, miten saamme kissanomistajat sitoutumaan suojeluohjelman kriteereihin. Toinen osa-alue taas on se, miten varmistamme kaikkien suojeluohjelmaan kuuluvien kasvattajien hallitsevan kissan lisääntymiseen ja lisäännyttämiseen liittyvät perustiedot ja -taidot?

Vaikka peräänkuulutinkin edellisessä kirjoituksessani maatiaispennuille tasaveroista hoitoa rotukissoihin nähden, tulisi asiaa kokonaisuudessaan kuitenkin lähestyä hieman toiselta kantilta. Maatiaiskissakasvatusta ei tulisi missään nimessä lähestyä siitä lähtökohdasta, että sitä vertailtaisiin  rotukissajalostukseen. Maatiaisten ja rotukissojen kasvatuksessa kun on mielestäni aika erilaiset lähtökohdat ja tavoitteet, rotukissakasvatuksen painottuessa nimenomaan jalostukseen, eli ulkonäön ja muiden ominaisuuksien tarkoitukselliseen muokkaamiseen.

Koska maatiaiskissakasvatus ei yksinkertaisesti voi keskittyä samoihin asioihin, tulisi heti alkuun tehdä selväksi se, MIKSI tällaiseen suojeluohjelmaan lähteminen on tärkeää nimenomaan maatiaisen kannalta. Markkinoinnilliselta kantilta ei olisi yhtään pahitteeksi tuoda tässä vaiheessa esille sitä, miksi meidän oma maatiaiskissamme on hieno, upea ja suojelun arvoinen itsessään ja miksi sen kanssa ei tulisi pyrkiä samalle polulle rotukissojen kanssa. Kaikki lähtee siis pohjimmiltaan asenteista ja siitä, miten perustelemme ihmisille sitä, että maatiaiskissakin tarvitsee asianmukaista hoitoa ja syntyvät pennut asianmukaiset eväät elämänsä taipaleelle.

Maatiaiskissan suojeluohjelma
Entäpä sitten, jos henkilö haluaisi lähteä mukaan toimintaan, mutta hänellä ei ole minkäänlaista aikaisempaa kokemusta kissan pennutuksesta? Sanommeko hänelle kiitos ei, vai ohjeistammeko häntä googlaamaan ahkerasti ennen kuin pennut syntyvät? Kun kyseessä on elollisten eläinten hyvinvointi, ei voida lähteä soitellen sotaan. Mikäli kissoja lähtee pennuttamaan ilman tarvittavaa tietoa ja silkalta mutu-tuntumalta, voi lopputuloksena pahimmillaan olla sekä kuolleet pennut, että kuollut emo. Kokemattomien kasvattajien jättäminen omilleen ei siis mielestäni ole vaihtoehto, joten voisimmeko ehkä panostaa siihen, että toiminnassa olisi mukana myös kokeneita kissaihmisiä, jotka voisivat ottaa kokemattomampia siipiensä suojaan?

Tällaisen oppipoika-kisälli-järjestelmän voisi toteuttaa esimerkiksi tutor-menetelmällä, eli että jokaisella ensikertalaisella olisi tukena ja turvanaan kokeneempi kissaihminen, joka opastaisi "oppilastaan" jokaisessa vaiheessa eteenpäin. Kokemuksen karttuessa nämä kokemattomat voisivat taas puolestaan jakaa osaamistaan eteenpäin uusille tulokkaille. Tiedän tällaisia vastaavanlaisia projekteja olevan esimerkiksi kissanäyttelytoiminnassa, joten miksikäs ei sitten maatiaiskissojen suojeluohjelmassa?

Kolmas näkökulma on se, miten saisimme yleisen ilmapiirin nykyistä suvaitsevaisemmaksi maatiaiskissojen asianmukaista ja tarkoituksellista pennuttamista kohtaan? Ainakin omasta mielestäni maatiaiskissojen suojeluohjelmalla tulisi olla myös aatteellinen ja eläinsuojelullinen tavoite, koskien maatiaiskissojen yhteiskunnallisen aseman ja maineen parantamista. Miten saisimme asiallista maatiaiskissapennutusta voimakkaasti ja äänekkäästi kritisoivat henkilöt ymmärtämään, että olemme tismalleen samassa veneessä heidän kanssaan, emmekä heitä vastaan?

Maatiaisrotujen suojeluohjelmilla on tietynlainen yhteiskunnallinen uskottavuus, jota voisi myös hyödyntää maatiaiskissoihin liittyvien pinttyneiden asenteiden ja asenneilmapiirin muuttamisessa. Tämä tarkoittaisi ehdottomasti myös sitä, että suojeluohjelman puitteissa tapahtuvan toiminnan tulisi myöskin olla tämän uskottavuuden arvoista ja mukaista. Maatiaiskissa tarvitsee ehdottomasti oman suojeluohjelmansa ja sen piiriin riittävästi intoa, aatteen paloa, ammattitaitoa ja asiantuntemusta. Jokaista yhtälailla ja yhtä paljon.

KUVAT ARI K.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi ja keskustelu ovat erittäin tervetulleita! Peräänkuulutan keskustelun asiallista tasoa, asiattomat kommentit poistetaan.

Kiitos! :)